22 tunnin bussimatkan jalkeen maanantaiaamuna saapui bussi Santiagosta tanne Buenos Airesiin. Vitsi etta vasytti, bussissa oli koko ajan joko liian kylma tai kuuma. No, naihin reippaamman mittaisiin bussimatkoihin saanee kai tottua kun niita "muutama" olis viela jaljella. Matka kuitenkin menee paljon nopeammin kun on joku jonka kanssa jutella, nyt juttelin yhden aussityton kanssa ja oli ihan kivaa. :) Vaikka kaytavan toisella puolella istuikin yksi tosi nihkea espanjalaistytto, joka koko ajan jaksoi valittaa jostain.
Neljas paiva siis nyt menossa taalla Buenos Airesissa, blogin paivityksessa meni hiukkasen aikaa, kun jostain syysta hostellini nettikoneilla on kielletty cookiessien kaytto eika siis saa blogiakaan paivitettya. Typeraa. No, nyt siis kuitenkin kuulumisia taalta.
Olen ihan rakastunut jo BA:iin. Ei tata kaupunkia ihan turhaan kehuta... Tosi erilainen paikka, verrattuna esimerkiksi Santiagoon. Buenos Aires on tosi eurooppalaisen tuntuinen, ja vaikka onkin nain iso paikka (kai jotain 12 miljoonaa asukasta suunnilleen), etenkin keskustan alue missa sita nyt itse on liikkunut, tuntuu juuri sopivan kokoiselle. Taalla myos blondikin sulautuu paremmin joukkoon, kun argentiinalaiset (tai no ainakin nama porteñot taalla Buenos Airesissa) on enemman eurooppalaisen nakoisia. Taalla jopa uskaltauduin samaisesta syysta menna leikkauttamaan hiuksenikin (mita Chilessa ei kylla voi tehda), ja tuli viela lopputuloksestakin oikein hieno! Eipa tarvitse vahaan aikaan nyt itse alkaa taas saksimaan. :)
Toissapaivana paljastui kuitenkin vahan taman lahes-taydellisen kaupungin kaantopuolikin. Normaalisti keskustan kaduilla ei paivasaikaan juurikaan nae kerjalaisia, mutta illalla tietenkin tulevat taas esiin nama pahvinkeraajat ym. Eilen kuitenkin tutustuin yhteen suunnilleen ikaiseeni tyttoon, jolta satuin kysymaan tieta La Bocan El Caminito -alueelle, ja taytyy kylla sanoa etta taas vahan pysaytti. Tytto, joka lykkasi rattaissa parivuotiasta tytartaan, sanoi olevansa matkalla El Caminiton nurkalle, ja etta voisin siina hanta seurata sinne. Matkalla alettiin jutella, ja kavi ilmi lapsista puhuttaessa, etta taman naisen tekisi kovasti mieli saada lisaakin lapsia, mutta taloudellinen tilanne ei siihen anna myoden, silla hanella ei kotona ole esimerkiksi itsellaan sankya ollenkaan, sen verran oli saanut rahaa saastetyksi, etta pikkutytolle oli jostain jonkinlainen sanky loytynyt, mutta aiti itse nukkuu sitten lattialla. Nuoren naisen hampaaton hymy on kylla kieltamatta aika hurjan nakoinen. Nama tilanteet on aina jotenkin sellaisia ettei niihin osaa tottua, vaan ne pysayttaa aina ihan yhta kovasti. Ja tietenkin pitaakin.
No, vahan iloisempiin asioihin. Hassua on se, etta taalla kaikki luulee mua chilelaiseksi. :) Tosi moni on kysynyt, oonko jostain Chilen etelaosista kotoisin, kun on niin hassu yhdistelma etta puhun vahvalla chilelaisella aksentilla, mutta oon kuitenkin nain vaalea. Loytyy sitten tietty niitakin, jotka pitaa jenkkina, varsinkin kun olen nyt liikkunut taalla yhden hostellilta tutun saksalaistyton kanssa ja puhutaan keskenamme englantia. Ehka hauskin arvaus on ehka kuitenkin ollut se etta olisin brasilialainen! Sita on taalla jo arvaillut moni, mista lienee tullut se mieleen. :)
Kaupunki on jo neljan kavelyntayteisen paivan aikana tullut ihan kiitettavan hyvin tutuksi, kiitos myos Elinan ystavan Alejandron (ja siis kiitos tietenkin Elina!), joka on jaksanut nayttaa kaupunkia ja keskustella politiikasta. :) Ja tietenkin olen kaynyt syomassa pihvia ja kuuntelemassa tangoa - tietenkin. Huomenna olisi viela edessa Evitan hauta ja ehka vahan sellaista yleista kavelya ja valokuvausta, lauantaina sitten kaiketi jotkut bileet (voi olla etta tanaankin), ja sunnuntaina lautalla sitten Uruguayhin.
Nyt kuittaan taalta talla kertaa, lisaa kuulumisia sitten Uruguaysta.
Chau chau!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
niinhän sitä sanotaan buenos airesista;
vuelvo al sur... como se vuelve siempre al amor.
se on vaan ihan paras paikka, ei oo toista sellaista olemassa!!
have fun. olen takaisin chilessä ja tuntuu hassulta sanoa, että vihdoinkin sivistyksen parissa!!! oli huippu reissu mutta reppuelämä alkoi jo väsyttää. pidä hauskaa!
Huii, jännältä kuulostaa reissureissu! Reissaahan turvallisesti ja ota kuvia, myö seuraillaan kertomuksia täällä. Nauti auringosta, täällä lumipyräkkä tänään ja keli viimeinkin pysyttelee nollan alapuolella:) Pian nähdään tyttö!!
Satulta
Lähetä kommentti