Rantaturistina Florianopoliksessa, ainakin melkein.

Keskiviikkona, 18 tunnin bussimatkan jalkeen, saavuttiin Lauran kanssa vihdoin Florianopoliksen bussiasemalle. Matkalla kavi hyva tuuri, silla bussifirma halusi jostain syysta vaihtaa meidan bussin Porto Alegressa toiseen bussiin, joka sattui olemaan Cama. Niille, joille Cama ei kerro mitaan, selvitetaanpa hieman. Taalla Etela-Amerikassa on olemassa yleensa ottaen kahdenlaisia busseja, jotka kulkevat nimella Cama ja Semi-cama. Koska etaisyydet ovat taalla hurjan pitkia, ja bussit yleensa yobusseja, turistit varsinkin maksavat monesti vahan ekstraa paastakseen vahan parempaan bussiin ja pystyakseen nain nukkumaan yonsa paremmin. Cama tarkoittaa sankya, ja bussisanastossa viittaa bussiin, jossa on vain kolme penkkia per rivi (normaalin neljan sijaan). Nama penkit ovat isoja, ja ne pystyy kaatamaan taaksepain lahes makuuasentoon. Matkustaminen Cama-bussissa on siis arvatenkin mukavampaa kuin Semi-camassa, joka kaytannossa tarkoittaa ihan normaalia bussia, joiden penkit saa kuitenkin ehka vahan normaalia enemman taaksepain, ja joissa on jalkatuki. No, joka taupauksessa, Porto Alegressa saimme siis kayttoomme tallaisen Cama-bussin ja loppumatka sujuikin sitten jo mukavasti nukkuen.

Florianopoliksen bussiasemalta lahdimme etsimaan paikallisbussiasemaa, ja bussia, joka jatkaisi Barra da Lagoaan, toiselle puolelle saarta. Florianopolis sijaitsee siis puoliksi mantereella, puoliksi Ilha de Santa Catarinan saarella, ja toimii nain eraanlaisena porttina kyseiselle saarelle. Meidan majapaikkamme oli nimenomaan saaren Atlantin puoleisella puolella, pienessa rantakylassa, joka tietenkin oli melkoisesti turistien kansoittama. Siella missa on meri ja valkoista hiekkaa, on turisteja. Mukaanlukien mina. :) Paikallisbussi osoittautui varsinaiseksi missioksi, silla Brasiliassa paikallisbusseissa kaikkien matkustajien pitaa bussiin astuttuaan ja maksettuaan menna eraanlaisen "karusellin" lapi, joka sitten laskee matkustajien maaran. Tama vempele on hyvinkin reilun metrin korkuinen ja erittain ahdas, kuvitelkaapas miten siita mennaan lapi rinkan ja repun kanssa... Aivan tajuton kuumuus, ihmisia tunkee joka puolelta, ja ala siina sitten avaamaan rinkan kantohihnoja etta saat rinkan heitettya hakkyran yli ja paaset itse siita lapi. Onneksi oli toisella puolella mies joka tajusi neitojen hadan ja otti rinkat vastaan toisella puolella. Ja tama piti tietenkin sitten tehda viela kahdesti, kun oli bussinvaihto edessa Lagoa de Conceiçaossa ennen saapumista Barra da Lagoaan. Jo meinasi tehda mieli heittaytya rinkan kanssa maahan jossain vaiheessa, kun siina liki kolme tuntia naissa tukahduttavan kuumissa paikallisbusseissa ihmisruuhkassa seisottiin...

No, kaikki se bussisompailu oli kylla ehdottomasti sen arvoista, mita nahtiin kun paastiin Barra da Lagoaan. Kuvitelkaa - vuoria, tiheaa sademetsaa, valkoista rantaa silmankantamattomiin, palmuja, hedelmapuita, aaltojen lyodessa rantaan. Siina vaiheessa kavi kylla mielessa etta jos jokin paikka maailmassa voi olla lahella paratiisia, niin se on kylla Barra da Lagoa. Perilla Lauran valitsema hostelli osoittautui oikein mukavaksi, vaikka yolla olikin varsin meluisa. Siella sitten vietettiin useampi paiva rannalla aurinkoa ottaen ja meressa uiden, ihan kuin kunnon rantaturistit. Mina tietenkin paloinkin, mutta rusketukseksihan se aika nopeasti muuttui.

Saavuttuamme Brasiliaan aloin tehda huomioita paikallisista ihmisista, etenkin naisista. Brasilialaisten naisten pukeutumistyyli on vahintaankin erikoinen - pikkupikkustringbikinien lisaksi lahes jokaisella naisella on paksupohjaiset (niin siis ne sellaiset laskipohjaiset), vaahtomuovista tehdyt sandaalit tai varvastossut. Ja niita oikeasti myydaan kaikissa hienoissakin kenkakaupoissakin, kuvitelkaa... Taitaa olla sanomattakin selvaa ettei tullut silta reissulta kenkia ostettua - back to the 90's... Vaatetus muutenkin on melko erikoinen - mita enemman lycraa, glitteria, hiletta, kiiltavaa, metallinhohtoa, kukkasia... Sita parempi.

Lauantaipaiva oli sitten meidan reissun kohokohta - lahdettiin Lauran kanssa liitovarjoilemaan. Laura oli jostain saanut selville etta Lagoassa (se kaupunki Barra da Lagoan ja Florianopoliksen valilla) siihen on mahdollisuus, ja etta se on viela suhteellisen halpaa, n. 12o realia (n. 40€). Torstaista asti siis jo odotettiin sopivaa tuulta, etta paastaisiin liitelemaan, ja lauantaina tahan sitten tarjoutui mahdollisuus. Mina menin meista kahdesta ensin, ohjaajan kanssahan me tietenkin tandemina liideltiin. Taytyy sanoa, etta on melko hurja kokemus juosta alas kallionkielekkeelta ja toivoa, etta varjo ottaa kiinni ja kantaa. Ilmassa sitten ei enaa niin hurjalta tuntunutkaan, vaikka oltiinkin tosi korkealla. Parinkymmenen minuutin paasta laskeuduttiin laheiselle pellolle, eika se laskeutuminen ollutkaan ihan niin helppoa mita sita luulisi, kun olisi pitanyt juosta, mutta sita ei ekalla kerralla yhtaan tajua miten nopeasti se maa tuleekaan vastaan. Siihenhan mina sitten toyssahdin polvilleni ketoon. Lauralla ei tosin kaynyt yhta hyva tuuri, kun laskeutuivat asfaltille ja muksahti maahan takapuolelleen.

Kaiken kaikkiaan Barra da Lagoassa rannalla vietetty loppuviikko oli oikein mukavaa vaihtelua Buenos Airesin ja Montevideon kaupunkielamaan. Reissulla on ihan hyva rentoutuakin valilla, ja meilla se onnistui oikein mainiosti rannalla maatessa, auringonpaisteessa, vesimelonia ja mangoa ja muita hedelmia syodessa. :) Jokapaivaista elamaa Brasiliassa helpotti hurjasti myos Lauran portugalin osaaminen - hitaasti puhuttua espanjaa portugalinkieliset ymmartavat kylla myoskin, ja sillahan mina siella koitin selvita, mutta portugalin osaamisellakin on kieltamatta puolensa.

Sunnuntaina oli sitten viimeinen paiva meilla molemmilla, Lauran Etela-Amerikan kierros oli jo lopuillaan ja han suuntasikin Sao Pauloon seuraavana paivana olevaa lentoaan varten. Itsellani matka jatkui Foz do Iguaçulle, eli Iguazun putouksille; Argentiinan, Paraguayn ja Brasilian rajalle.