Lopunajan merkit

No niin, perustin nyt sitten viela uuden blogin ihan tata kohta alkavaa reissuani varten, vaikka siina edellisessakin niin kunnostauduin. Jospa nyt saisi kirjoitettua kun ei enaa koulu haittaa harrastuksia. ;) Tosiaan, taalla meilla kesaloma on alkamassa, ja jahka saan kouluhommat kasaan, hyppaan bussiin ja suuntaan Buenos Airesiin. Mutta sita ennen yritan kuitenkin viela kayttaa tehokkaasti nama jaljella olevat 9 paivaa Chilessa.

Miten aika meneekaan nain nopeasti. Maanantaina tulee tayteen 5 kuukautta siita kun tulin tanne. Toisaalta tuntuu etta siita on jo hirvean kauan, toisaalta tuntuu etta ihan asken vasta tulin. Nyt kun aika alkaa loppua, sita alkaa huomata, mita kaikkea olisi viela halunnut ehtia tehda, ja miettia sitten niita asioita mita taalla on tullut tehtya. Kaiken kaikkiaan olen kylla tosi tyytyvainen etta tanne tulin, onhan tama ollut kokemuksena aivan mahtava. Ja kulttuurisestihan tama on kasvattanut hurjasti - se suomalaisuus on taas noussut kovasti pintaan, varsinkin kun taalla ihmisia kiinnostaa paljon Suomi, ja siita paasee puhumaan usein. Askenkin olin kahvilla ison opiskelijaporukan kanssa, ja tuntui vahan hassulle kun kaikki hirveasti kyselivat asioita Suomesta ja olivat tosi kiinnostuneita. Ja tulihan sielta se perusstereotypiakin - "onko koko Suomi jaan peitossa kun te olette siella niin lahella Pohjoisnapaa...". Toisaalta talla machokulttuurilla on ehka ollut vaikutusta vahan toisinkin pain, taitaa olla niin etta loytyy minustakin se vahan pehmeampi puoli. Mitenkohan sita enaa ikina tottuu takaisin Suomeen, kun yhtakkia kukaan ei avaakaan enaa ovia eika muista aina kehua miten kauniit korvikset on.

Tuntuu hirmuisen lopulliselta tama lahto taas, niinkuin aina. Vaikka pitkaanhan me jo ollaan laskettu paivia siihen etta ma paasen takaisin kotiin, mut se nyt on muista syista. Ja toki sita odotankin aivan mielettoman paljon, niin se vaan on se eras mies saanut sen mustalaissielun mussakin vahan taltutettua... Melko uskomatonta. Nyt naina viimeisina paivina taalla Chilessa olen miettinyt taas paljon kotiinpaluuta - toisaalta sita jo ennenkin ulkomailla asuneena tietaa etta Suomessa on kaikki samalla tavalla kuin aina ennenkin, sita vaan itse katsoo sitten taas asioita vahan eri vinkkelista. Toisaalta ehka vahan pelottaakin kotiinpaluu, onko kaikki viela samalla tavalla, ja onko itse kovin muuttunut. Ei niita asioita itse huomaa, muut niista sitten sanoo.

Ensi perjantaina, tasta viikon paasta, on laksiaiset. Viimeisen kerran lahdetaan viela samalla porukalla bilettamaan, tai oikeastaan nyt tosi sekalaisella porukalla koska sinne kutsuin kavereita monista eri yhteyksista. Ja sitten tosiaan 30.11. olen lahdossa reissuun reittia Chile-Argentiina-Uruguay-Brasilia-Paraguay-Bolivia-Peru-Chile. Vahan vajaa pari kuukautta pitaisi matkalla olla, ja taalla kun nama etaisyydet on "vahan" isompia kuin Euroopassa, bussissa tulee luultavasti istuttua tunti jos toinenkin. Bussissa sita sitten ainakin suunnitelmien mukaan kuluu niin itsenaisyyspaiva, synttaripaiva kuin uusivuosikin, siella sitten voi yksinaan biletella. Ostin jo kaksi englanninkielista ja yhden ranskankielisen kirjan matkalle, ja toivon kovasti etta jossain hostelleissa sitten on sellainen kirjahylly, jossa voi vaihtaa omia kirjoja muiden jattamiin kirjoihin. Ei taida nuo kolme kirjaa riittaa koko reissulle mulle. Tammikuun lopussa palaan sitten takaisin tanne Chileen ihan muutamaksi paivaksi, kunnes 29.1. istahdan sitten taas lentsikkaan ja lahden kotimatkalle. Koti-Suomeen saavun sitten illansuussa 30.1. reittia Santiago-Sao Paulo-Pariisi-Helsinki. Katsotaan vielako lentoyhtio monesti vaihtaa lentojen aikatauluja, tata paluulentoa on jo vaihdettu kolmeen kertaan ainakin.

Kaikki loppuu aikanaan, mutta voi miten onkaan kiva taas sitten paasta kotiin.