Asuncionin auringon alla

No niin, taas blogipaivitysten pariin joulutauon jalkeen. Viime kerrasta onkin jo aikaa, mutta matka jatkuu, nyt paivityksia luvassa Asuncionista eteenpain.

Iguazun putouksilla vietetyn mukavan ajan jalkeen hyppasin synttaripaivani illalla bussiin kohti Asuncionia, Paraguayn paakaupunkia. Asuncion on hieman Helsinkia isompi kaupunki, ja samalla yksi Etela-Amerikan vanhimpia kaupunkeja. Aikoinaan espanjalaiset pitivat juuri Asuncionia tukikohtanaan, ja sielta matkaan lahetettiin mm. Buenos Airesin perustanut retkikunta. Nykyaan Asuncion on kuitenkin hyvinkin syrjainen kaupunki, eika juurikaan houkuta turisteja - taalla reissulla olen tavannut itseni lisaksi yhden toisen turistin, joka Asuncionissa oli kaynyt. Asuncionilla, ja Paraguaylla yleensakin, on jo pitkaan ollut hyvin huono ja vaarallinen maine, mika tietenkaan ei ole omiaan houkuttelemaan turisteja.

Mielenkiintoisen bussimatkan jalkeen saavuin Asuncioniin viiden aikaan aamulla - katunakyma oli vaikuttavan pelottava ihmisten viettaessa yota kaduilla kokkojen, palavien roskatynnyreiden ja kaduille levitettyjen huopien paalla. Koyhyys on Paraguayssa silmiinpistavaa - maan talous on ollut kuralla jo vuosia, ja Asuncion listattiin mm. vuonna 2008 maailman halvimmaksi kaupungiksi. Tama on hyvin totta, mikaan ei oikein maksa mitaan, mutta toisaalta ei ole oikein mitaan ostettavaakaan. Kuten joka paikassa taalla Etela-Amerikassa, varallisuuserot Paraguayssakin nakyvat hyvin silmiinpistavasti. Kolonialismin aikainen keskusta ransistyneine rakennuksineen on kuin eri maailma verrattuna kaupungin rikkaampaan ja modernimpaan alueeseen uusine ostoskeskuksineen ja merkkiliikkeineen. Kaikkein dramaattisimmin varallisuuserot ja hallituksen kykenemattomyyden ratkaisemaan koyhyysongelmaa huomasi parlamenttiaukiolla - suuri aukio hienoine, uusine lasirakennuksineen, monumentteineen ja suihkulahteineen vaikutti valtavan kauniille, mutta kun sattui kurkistamaan parlamenttitalon takana aukeavaan laaksoon, aukesi loputon nakyma slummeihin. Vain alle 50 metrin paassa siita, kun poliitikot ja virkamiehet ajoivat parlamenttitalolle puvuissaan ja hienoilla autoillaan, slummitalon perheenaiti laittoi ruokaa jalkakaytavalle rakennetun hokkelinsa pihalla metallitynnyrista tehdyssa grillissa risaisissa ja likaisissa vaatteissa juokseville lapsilleen.

Bussiasemalla paatin odottaa auringonnousua paastakseni lahtemaan hotellilleni (Paraguayssa ei ole hostelleja, koska niiden yllapito ei kannata, kun ei ole turistejakaan). Pimean aikaan ei maassa ole suositeltavaa kulkea, silla rikollisuus kukoistaa, ja on olemassa monia alueita, joissa ei ole mitaan kuria, koska korruptoitunut poliisi ei sita pysty yllapitamaan. Taksilla kulkeminen ei pimean aikaan myoskaan ole turvallista, silla monet rikoksista tapahtuvat juuri takseissa. Bussiasema oli aamuyolla kohtuullisen turvallinen, silla siella (kuten lahes joka paikassa muuallakin Paraguayssa), partioivat erittain raskaasti konekivaarein, kyynelkaasuin ja luotiliivein aseistetut vartijat. Kaupungilla hamaran tultua ihmiset tulevat ulos slummeista ja kadut alkavat tuntua hyvinkin vaarallisilta - silloin oli mukava palata hotellin turvaan.

Hotelli osoittautui varsin mukavaksi, ja etenkin ilmastoitu huone ja uima-allas tulivat tarpeeseen kun ulkona oli +45C lamminta. Paraguay on yksi Etela-Amerikan kuumimmista maista, lampotilat varsinkin kesa-aikaan ovat erittain korkeita, jopa yli +50C ei ole maassa harvinainen. Asuncionissa kuumuudesta tekee viela sietamattomman se, ettei missaan ole vetta - ei ainoatakaan jarvea tai jokea kaupungissa, vain kuumuus, seisova ilma ja ilmassa kulkeva poly. Asuncionissa ei itsessaan juurikaan ole nahtavaa, eika turisteja juurikaan katukuvassa nay. Ihmiset ovat kuitenkin valtavan ystavallisia ja kiinnostuneita ulkomaalaisista - itse tutustuin paikallisessa kulmakuppilassa paikalliseen nuoreen lakimieheen, joka paatyikin nayttamaan minulle kaupunkia ja kertomaan sen historiasta ja nykytilasta. Keskustelimmekin paivan aikana vaikka mista, aina koulutusjarjestelmasta paikalliseen popularikulttuuriin. Janninta oli ehka se, etta tama mies (joka siis huom. edusti paikallista koulutettua vaestoa), tiesi juuri ja juuri, mika on internet, mutta jolla ei ollut mitaan kasitysta esimerkiksi sahkopostista tai sen toiminnasta. Paadyimmekin siis vaihtamaan ihan vanhaan kunnon tyyliin oikein postiosoitteita.

Asuncionissa vietetyn kahden paivan jalkeen matka jatkui Santa Cruziin, Boliviaan, kyysenalaisen kuuluisan Trans Chaco -tien kautta, mika tarkoitti lahes 35 tunnin matkaa hiekkateita pitkin kirjaimellisesti keskella ei mitaan. Tasta matkasta tarkemmin seuraavassa postauksessa, sanottakoon kuitenkin sen verran, etta sen matkan jalkeen nain kokenutkin matkaaja oli valmis laittamaan pillit pussiin ja heittaytymaan itkien maahan vasymyksesta. Oikein hyva reissu oli siis, mutta siita lisaa seuraavalla kerralla. :)